Luokanopettajien käsityksiä ilmiöpohjaisesta opetuksesta

Tiivistelmä. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa 2014 tuodaan esille velvoite toteuttaa opetuksessa vähintään yksi monialainen oppimiskokonaisuus lukuvuodessa. Yksi tapa toteuttaa monialainen oppimiskokonaisuus on ilmiöpohjainen opetus, joka on käsitteenä noussut esille vuosien 2007–2008 välisenä aikana. Ilmiöpohjaisuudella viitataan pedagogiseen lähestymistapaan, jossa yhdistetään eri oppiaineita ja pyritään rakentamaan syvällinen ymmärrys tutkittaessa todellisen maailman ilmiötä. Ilmiöpohjaisessa oppimisessa tärkeää on oppilaan aktiivinen rooli ja aito toimijuus. Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena on selvittää luokanopettajien käsityksiä ilmiöpohjaisesta opetuksesta. Näkökulma tutkimuksessa on luokanopettajien käsityksissä ja heidän tavoissaan toteuttaa ilmiöpohjaisia oppimiskokonaisuuksia. Tutkimus on laadullinen tutkimus, joka toteutettiin fenomenografisella tutkimusotteella. Fenomenografia pyrkii selvittämään, kuinka ympärillä oleva maailma tulee esille ja rakentuu ihmisen tietoisuudessa. Jokainen ihminen rakentaa omanlaisensa käsityksen tietystä, samasta ilmiöstä. Tässä tutkimuksessa ilmiönä on ilmiöpohjainen opetus ja tutkimuksen kohteena on luokanopettajien käsitykset aiheesta. Tutkimuksen empiirinen osio toteutettiin kyselylomakkeen avulla. Kysely julkaistiin talven 2015–2016 aikana kahdella internetissä olevalla foorumilla, ja sen lisäksi se lähetettiin sähköpostitse joukolle opettajia. Kyselyyn vastasi yhteensä 11 luokanopettajaa. Luokanopettajien kokemukset ilmiöpohjaisesta opetuksesta vaihtelivat melko paljon. Osa oli opettanut ilmiöpohjaisesti kahden oppimiskokonaisuuden verran, kun taas osalla kokemusta oli kertynyt jopa 25 kokonaisuuden verran tai opetus tapahtui pääosin ilmiöpohjaisuuteen perustuen. Tutkimustuloksista nousee monia hyödyllisiä näkökulmia ilmiöpohjaisuuteen liittyen. Tutkimustuloksista ilmenee, että luokanopettajien käsitykset ilmiöpohjaisuudesta vastasivat suhteellisen hyvin tutkimusta varten kerättyä teoreettista viitekehystä. Tämä ei kuitenkaan näkynyt aina käytännössä, sillä luokanopettajien tavoissa toteuttaa ilmiöpohjaista opetusta oli välillä eroavaisuuksia tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen kanssa. Eroavaisuuksia ilmeni muun muassa oppimiskokonaisuuksien kestoissa sekä oppilaiden osallistamisessa oppimiskokonaisuuksien suunnitteluun. Oppilaan rooli nähtiin oppimiskokonaisuuksissa aktiivisena toimijana, mutta tämä ei toteutunut läheskään aina vielä kokonaisuuksien suunnittelussa. Haasteena ilmiöpohjaisessa opetuksessa nähtiin erityisesti arvioinnin toteuttaminen, oppilaiden aito osallisuus sekä ajankäyttö. Sen sijaan ilmiöpohjaisen opetuksen eduiksi nähtiin oppimisen ilo, mielekkyys ja kokonaisvaltaisuus